Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Ministeri Paula Lehtomäki toivoi saavansa marttyyrin sädekehän julkistamalla perheensä osakeomistukset kaivosyhtiö Talvivaarassa. Kuraa tuli niskaan, kuten ministeri itse totesi ihmeissään.Ei kannata ihmetellä. Ministeri on lupa-asioissa aina sisäpiiriläinen. Kun kyseessä on yhtiö, jonka pörssikurssi voi reagoida voimakkaasti viranomaispäätöksiin, ministerin olisi syytä olla erityisen huolellinen...
Stephen Elop oli nimenä yllätys Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi, mutta muuten Olli-Pekka Kallasvuon lähtö oli odotettu. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Nokia nimitti kesällä myös uuden teknologiajohtajan Rich Greenin. Hän ei ole paistatellut julkisuudessa, mutta molempien miesten tausta kertoo hyvin Nokiassa käynnissä olevasta muutoksesta.Stephen Elop palkattiin Microsoftilta,...
Kokoomuusjohto rohkaisi suomalaisia avoimeen Venäjä-keskusteluun vähättelemällä naapurimme suurvalta-asemaa. Katainen, Stubb ja Häkämies eivät varmasti ole unohtaneet J.K. Paasikiven vanhaa viisautta, että Venäjä on suurvalta ja tulee sellaisena pysymään. Venäjä-avauksella tähdättiin varmasti tietoisesti otsikoihin, kuten Hähämiehen aiemmalla Venäjä-Venäjä-Venäjä -lausunnolla. Ja tulosta syntyi....
Iltalehti (21.8.) kirjoitti Jorma Ollilasta, että hän on äkkipikainen kontrollifriikki, joka ei siedä arvostelua. Kirjoitus herätti monia mielikuvia menneistä ja nykyisistä johtajista, joita olen tuntenut. Joitain heistä yhdistävät samankaltaiset luonteenpiirteet, jotka myös Ollilan rasitteeksi lasketaan. John Simonin kirjoittama elämäkerta Koneen ruhtinaasta, Pekka Herlinistä, paljasti suuren...
Olin runsaat kymmenen vuotta sitten rakentamassa Arvopaperi-lehden verkkosivuja ja siihen aikaan suosituinta sijoittajien keskustelupalstaa AP-Areenaa. Silloin ei puhuttu sosiaalisesta mediasta, vaikka sitähän se oli. Sijoittajista syntyi aito verkkoyhteisö. Nyt erilaisia yhteisöjä kasvaa Facebookin ympärille, mutta en ole enää aivan vakuuttunut sen kaikista sosiaalisista piirteistä. Välillä...
Jouko Marttila
Helsinki
Kirjoittaja on viestintäalan ammattilainen, jolla on pitkä kokemus sekä taloustoimittajan että pörssivalvojan tehtävistä. Tällä hetkellä hän toimii partnerina Aleksin Kaiku Oy:ssä.
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?