Henkilöhistoriaa
Henkilöhistoriaa
Media, talous ja politiikka ovat urheilun ohella kuuluneet kiinteästi elämääni. Mediasta sain kipinän jo vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa 1970-luvun lopulla, kun toimin koulun lehden ja vuosikirjan valokuvaajana. Lukioaikana naputtelin sarjataulukoita ja urheilujuttuja Savon Sanomissa. Urani huipulla olin jo ennen yliopistoa, kun pääsin kesäpäätoimittajaksi Soisalon Seutuun ja Viikkosavoon.
Poliittisen historian opinnot Helsingissä tutustuttivat pääkaupungin mediaan. Helsingin Sanomien urheilu- ja taloustoimitukset tulivat tutuiksi, samoin Ylen A-studio. Kolme vuotta BBC:n World Servicen suomenkielisellä osastolla 1980-luvulla toivat työhön kansainvälisen kosketuksen. Sen jälkeen vierähti kymmenen vuotta Ylessä TV-uutisten reportterina, ulkomaantoimittajana ja taloustoimittajana sekä Urheiluruudun tuottajana.
Opiskelukaverini Eljas Repo ehdotti 1998, että tehtäisiin Arvopaperi-lehdestä oikea media ja panostettaisiin verkkopalveluun. Olin pari vuotta aiemmin ollut Texasin yliopistossa ja Dublinissa opiskelemassa verkkomediaa, joten innostuin tietysti asiasta. Päädyin Arvopaperin osakkaaksi ja viisi vuotta vierähti IT-huuman nousupyörteissä ja sitten krapulasta toipuessa.
Talentum osti Arvopaperin ja siirryin Rahoitustarkastukseen pörssivalvojaksi. Olin siinä yhteydessä pari vuotta Lontoossa pystyttämässä Euroopan pankkivalvojien komitean CEBS:n sihteeristöä. Nyt komiteasta ollaan rakentamassa eurooppalaista valvojaa, mutta tie on pitkä ja kivinen. Yksi finanssikriisi ei vielä riittänyt järjen valon kirkastumiseen.
Palasin Lontoosta viestintäpäälliköksi Suomen Pankkiin. Euroopan keskuspankin toiminta tuli tutuksi, oli kiehtovaa, mutta myös kahlitsevaa. Nyt toteutan itseäni partnerina valmentavaa viestintää tekevässä Aleksin Kaiussa ja toimin samalla valmentajana Sales Energyssä.
Kirjoittaminen on verissä ja teen talouskolumneja kuukausittain Yle Radio 1:n Ykkösaamuun sekä pörssikolumneja joka toinen kuukausi Arvopaperi-lehteen. Olen kirjoittanut kolme talousaiheista kirjaa: Online-sijoittajan käsikirja (2000), Järki- ja tunteet osakemarkkinoilla (2001) ja Sonera - mitä todella tapahtui (2002). Parhaillaan on työn alla taloustiedon oppikirja. Julkaisimme Kyösti ja Timo Korpiolan kanssa kattavan judo-oppaan Judo - tie mustaan vyöhön (Tammi).
Niin siitä urheilusta: mustan vyön judokana valmennan nuoria Tikkurilan Judokoissa, juoksen kerran vuodessa maratonin ja talvella hiihtelen. Syksyisin käyn hirvijahdissa Kuorevedellä.
